top of page

Kesä 2025

17.6.2025

Mansikkakesä käynnistyy heti juhannuksen jälkeen.!

Kesän 2025 osalta avasimme tilapuodin 23.6, Alkuun tarjolla on ollut mansikoita rasioissa niin kauan kuin kunkin päivän satoa riittää. Heti kun sato runsastuu, aloitamme normaalin aukiolomme jolloin marjoja riittää useimpina päivinä aina klo 19 asti.

Tämä alkukesä on ollut varsin viileä, joten marjojen satokausi alkaa selvästi myöhemmin kuin vaikka viime vuonna. Viileä kesä on tehnyt pensaille ja marjojen aluille kuitenkin hyvää ja toiveissa on varsin pitkä mansikkakausi heinäkuun loppupuolelle asti.

5kg laatikoita alamme saamaan heinäkuun alkupuolelta alkaen. Varauksen tehneille aloitamme yhteydenotot kun sato näyttää millaisia määriä aina seuraavina aikoina saamme. Yhteydenottoa voit siis odottaa heinäkuun parin -kolmen ensimmäisen viikon aikana. Pääsatokausi ajoittuu heinäkuun puolivälin ympärille.

Itsepoimintaa meillä on jälleen pääasiassa sunnuntaisin. Se alkaa su 6.7 ja jatkuu ainakin heinäkuun kolme ensimmäistä sunnuntaita.

Tilapuodissamme on mansikoiden lisäksi myös muita paikallisia tuotteita ja omia mehujamme. Mansikkakauden loppusuoralla tulee tarjolle myös ensimmäisiä mustaherukoita. Niistä kiinnostuneille on myös itsepoimintaa.

Tilapuodin ollessa auki, toivotamme varsinkin pienet vierailijat jälleen myös temppuvintille. Sekä ihan kaikki nauttimaan maaseudun maisemista.

Kesän päätapahtuma tulee olemaan avointen ovien päivä lauantaina 12.7. klo 11-17.
Myös la 30.8. pidämme avointen ovien päivän.

Ihana kesä ja herkulliset marjat ovat ihan pian täällä!
Nähdään meillä Mukulassa.






bottom of page